Ihan kivasti alkoi tämä mun urakka, sillä nyt on takana eka viikko ja paino on tippunut n. 4 kiloa! Osa oli varmasti turvotusta, sillä viikko sitten paino oli 99,8, nyt se on 95,7kg. Olen syönyt säännöllisesti ja pienempiä annoksia kuin ennen. Nyt ruokavalio sisältää myös paljon kasviksia. 

Viikonloppuna tuli vähän herkuteltua, mutta saahan sitä vähän... :) Tänään ei ole ollut säännöllisyydestä tietoa, sillä olen syönyt vasta aamupalan :/ Tyttö on ollut vähän kärttyisä ja nukkunut huonosti. Yleensä hän vetelee 3-4h päiväunet, usein 2 kertaa päivässä, tänään on nukkunut vaan pari tunnin pätkää.

Liikunta on jäänyt kovin vähiin, kävin vaan pari kertaa lenkillä viikon aikana. Ja tänään päätin, että siirrän vielä kuntosalille menoa, menen vasta huhtikuussa. Tyttö ei huoli tuttipulloa, joten olen aika jumissa täällä kotona. Ja ehkä oma laiskuuskin oli syynä tuohon jumpille lähdön siirtämiseen... Yritän nyt sit käydä uimahallissa ainakin kerran viikkoon ja sitten lenkkeillä.

Mutta nyt minua taas kaivataan... :)

Hiidi palailee blogin pariin ja taas kerran alkaa laihdutus. Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt tovi, hiljaiselon aikana minusta tuli pienen Prinsessa Ruususen äiti <3

Nyt on aika katsoa peiliin ja jatkaa siitä, mihin raskauden alkaessa jäin. Itseasiassa paino olikin tänä aamuna sama, kuin mitä se oli raskauden alussa, 99.8kg. Ehdin jo käväistä vähän alemmissa lukemissa, mutta kas, joulusuklaat (joita oikein urakalla söin) tekivät tehtävänsä. Tässä sitä nyt siis ollaan, ensimmäinen päivä on alkanut kiitettävästi. Aamupalaksi pari ruisleipää ja teetä, lounaaksi tonnikalasalaatti. Ehkä jaksan illalla käydä lenkilläkin... 

Siitä on pitkä aika, kun olen ollut normaalipainossa, en nyt hätäile, vaan etenen viiden kilon tavoitteissa ja otan rauhallisesti. Koska imetän, en voi mitenkään kovin tiukkaa dieettiä aloittaa, tarkoitus olisi pyrkiä JÄRKEVÄÄN syömiseen. Tämän 2,5kk, jonka olen kuluttanut syöden, syöden ja syöden, olisin voinut käyttää toisin, ja olisin varmasti jo taivaltanut pitkän matkan kohti normaalipainoa. Paino nimittäin tippui hienosti synnytyksen jälkeen, mutta minä otin ilon irti ja aloin mässäillä... Ilman imetystä, olisin varmasti lihonut kaiken minkä olin jo ennen raskautta ehtinyt laihtua. Noh, nyt taas yritetään...

Liikuntaa aion lisätä, ainakin lenkkeilyä ja uintia on tarkoitus harrastaa. Kuntosalille minulla on edelleen jäsenyys, mutta en tiedä aloitanko siellä vielä. Olen niin kiinni Prinsessassa, että en tiedä raaskinko jättää häntä monta kertaa viikossa. Salille on lähes puolen tunnin ajomatka ja tiedän, että sinne lähteminen on minulle vaikeaa. Kuntosalilla pitäisi käydä useampi kerta viikossa, koska 1-2 kertaa tulisi liian kalliiksi, kun kk-maksu on 59e. No, tätä vielä siis mietin...

Tässä vielä vilautukseen kuva Prinsessasta, jos joku vanhoista lukijoista sattuu tänne kurkkaamaan

 

Ps. Huomasin tärkeän blogin kadonneen, joten Hunnuli, jos olet jossain siellä, niin hihkaise!!

Alkaa nähtävästi tämä minunkin blogini hiljentyä. Monena päivänä on ollut mielessä, että pitäisi kuulumiset päivittää, mutta en ole muka ehtinyt...

Viime viikolla (15+2) käytiin lääkärineuvolassa, mieskin tuli mukaan, jotta saisi kuulla sydänäänet. Ensin käytiin terkkarin luona, jonka kanssa hoidettiin rutiinit. Pissa oli puhdas, hb huimat 137 ja verenpaineet 128/84. Paino oli laskenut 900g, eli oli nyt 102kg tasan. Juteltiin terkkarin kanssa myös sokeriarvoista, joita olen tässä nyt yrittänyt mittailla. Yrittänyt siksi, että aamulla aloitan mittaukset ja hoidan ne hienosti iltapäivään asti, mutta sitten iltamittaukset unohtuvat täysin. Arvot ovat kuitenkin olleet tasaisia ja alle ylärajan, paitsi kahtena aamuna, aamupalan jälkeen. Tätä pohdimme, että miksi verensokeri nousee kevyen aamupalan jälkeen. Terkkari, eikä lääkärikään ei osannut sanoa syytä. Eräs ystäväni keksi, että ehkä se johtuu siitä, kun olen pitkän yön syömättä. Ja yleensähän syön aamupalaksi pari leipää. Eli hiilaripitoista ruokaa.

Lääkäri teki sisätutkimuksen, kohtu on kasvanut sopivasti ja tuntuu vastaavan viikkoja. Sykkeetkin lääkäri sai kuuluviin, kunhan ensin nosti kohtua sisäkautta. Pienen syke oli 140. Eipä siis ihme, jos en ole saanut kotidopplerilla sykkeitä kuuluviin, kun ei lääkärikään meinannut saada. Nyt olenkin jättänyt koko vehkeen kaappiin, odottelemaan parempia aikoja.

Vasta nyt uskallan luottaa, että vauvalla on kaikki hyvin. Olen jo kertonut ihmiselle aika avoimesti raskaudesta. Tämä on ihanaa aikaa <3 Nautin myös oireettomuudestani, helpolla olen tähän mennessä päässyt. Vatsa alkaa pyöristyä ja jotkut farkut ei enää mene jalkaan. Odotan kovasti vatsan pyöristymistä ja näkymistä. Muut eivät sitä vielä huomaa, niin hyvin se sulautuu läskien joukkoon.

Raskausdiabeteksen seurannasta vielä sen verran, että ensi maanantaina äitiyspolin hoitaja soittaa minulle ja kyselee ruokailutottumuksistani ja mitatuista sokeriarvoista. Toukokuun puolella käyn verkokeissa, joissa tutkitaan muistaakseni pitkä verensokeri ja kilpirauhasarvot ja jotain muuta. Sitten rakenneultran yhteydessä (kuukauden päästä!) on lääkäri, jonka kanssa käyn nuo tulokset läpi.

Pikkuinen ei ole vieläkään saanut kunnon "tekonimeä", mutta usein itse kutsun häntä "Pojaksi". On vaan niin poika-olo. Alusta asti olen ajatellut, että meille tulee poika. Ehkä hivenen enempi itse toivoisin tyttöä, mutta ihan vaan siksi, että minusta tytöille on niin ihania vaatteita ja meillä olisi tytölle jo nimikin valmiina. Toisaalta, eilen kaupassa katselin pelkästään poikien vaatteita ja siellähän oli vaikka mitä söpöä. Ehkä olen ennen kiinnittänyt huomion tyttöjen vaatteisiin... Oikeasti ei ole mitään väliä kumpi tulee, kunhan on terve. Edes suurinpiirtein. Rakas ja niin odotettu hän on joka tapauksessa!

Tässä hän vihdoin on Kuva on viikolta 11+4, mutta pikkuisen koko vastaa tässä viikkoja 11+1.

 

 

Sain eilen sokerirasituksen tulokset, ja niinhän siinä kävi, kuten pelkäsinkin, eli minulla todettiin raskausdiabetes. Paastoarvo oli 5.7, kuudesa menee raja, eli se oli vielä viitearvoissa. Tunnin ja kahden tunnin arvot olikin sitten molemmat koholla, lukemia en enää muista. Koska en enää ehtinyt saada aikaa neuvolaan ennen pääsiäistä, terkkari laittoi minulle ruokavalio-ohjeet postissa, ja ne tulikin jo tänään. Lisäksi minun piti varata aika diabeteshoitajalta, jotta saan verensokerimittarin ja ohjeistuksen sen käyttöön. D-hoitaja on kuitenkin ensi viikon lomalla, enkä tänään töistä päässyt lähtemään, mutta kerroin osaavani mitata ja että perusasiat ovat hallussa. Asumme lähellä terveyskeskusta, joten ihana hoitaja lupautui heittämään mittarin kotimatkallaan meidän postilaatikkoon.

Eli nyt on sitten ohjeet ja mittari valmiina, joten ei muuta kuin syömiset hallintaan. Eipä tuo ravitsemuspuoli kummoisesti eroa tavallisesta raskaudenajan ruokavaliosta, monipuolisesti pitää syödä, vähärasvaista ja useita pieniä aterioita päivässä. Aloitin jo eilen pitämään ruokapäiväkirjaa. Aion nyt kirjata ylös kaiken mitä syön, enkä turhaan herkuttele pipareilla ja muilla. Toki vähän saa syödä, jos on hyvä syy, mutta en ota töissä kahvitauolla, enkä kotona ylimääräisiä herkkuja. Tässä samalla toteutuukin hyvin tuo painonhallinta, kun tulee syötyä terveellisesti. Vaaka näytti tänä aamuna 102.1, eli hieman vähemmän kuin aiemmin.

Eilen kyllä tuli itku, kun nuo viralliset tulokset sain. Omaa tyhmyyttänihän tämä on, miksi en ole aiemmin pitänyt huolta itsestäni, vaikka olen riskin tiennyt. Toisaalta, eipä kai sitä nyt jälkikäteen enää kannata viisastella. Tilanne on nyt tämä ja siihen on totuttava. En missään tapauksessa halua pikkuiselle mitään pahaa, ja eniten pelkään, että hän joutuu kärsimään minun vastuuttomuudestani. Meillä on suvussa paljon diabetesta ja riskihän on siis suuri ilman minun syömisiänikin. Toivottavasti pikkuinen kuitenkin säästyisi sairastumiselta!

Aiheesta toiseen. Tilasin jo aikaa sitten kotidopplerin, jolla kuunnellaan sikiön sydänääniä. En ole kuitenkaan kertaakaan saanut ääniä kuulumaan. Ihmeellistä kyllä, en ole asiasta kovin huolissani, mutta harmittaa kovasti. Epäilen, että äänet eivät kuulu, koska vatsan päällä on turhan paljon peitettä eristämässä ääniä. En myöskään ole jaksanut ääniä kovin pitkään etsiä. Onneksi vajaan kahden viikon päästä on neuvolalääkäri, joten siellä pitäisi äänet kuulua.

Hunnuli jo kaipailikin lupaamaani ultrakuvaa. En ole saanut sitä vieläkään skannattua koneelle, kun en osaa asnetaa meidän tulostinta paikoilleen. Mies taas ei ole aiheesta jaksanut innostua (kun ei ole omasta asiasta kyse). Eli odottelen, josko ihme tapahtuisi ja tuo laite alkaisi toimia itsekseen... Tai sitten on mentävä anoppilaan skannaamaan.

 

Nyt varmaan päivittelen taas vähän useammin, kun on asiaakin, tämän rd:n tiimoilta. Ai niin, olen aivan sekaisin viikoissa. Nythän mennään jo viikoilla 13+4 (ehkä) Toivottavasti pikkuisen liikkeet tuntuisivat jo pian!