Aamulla on aika naisten polille ja minua pelottaa. Mitä lähemmäs tuo aika tulee, sitä enemmän pelkään ja jännitän. Olen jo sopeutunut ajatukseen, että meille ei tule vieläkään vauvaa, mutta nyt pelkään, että joudun kestämään tätä vielä ensi viikon. Hoitaja puhui puhelimessa minulle lääkkeellisestä tyhjennyksestä, joka tehdään kahdessa vaiheessa. Itse toivoisin kaavintaa, ja toivoisin, että se tehtäisiin heti huomenna. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, koska en saanut ohjeita olla ravinnotta. Jos kaavintaan päädytään, se tapahtuu jokin toinen päivä. Lääkkeellisestä tyhjennyksestä olen lukenut (keskustelupalstoilta) hyviä sekä huonoja kokemuksia. Lähinnä kai niitä huonoja. Pelkään kipuja ja sitä, että vuoto kestää viikkoja ja joudutaan lopulta kaavintaan. Mieluummin hoitaisin tämän kerralla pois. Ja vaikka niin kovin inhoan sairaaloita, tahtoisin jäädä osastolle siksi aikaa, että pahin ohi. Pelkään myös, etten saa sairauslomaa. Tahtoisin olla vielä ensi viikon pois töistä, olen edelleen aivan hajalla tämän asian kanssa. Pari parempaa päivää takana, mutta tänään olen ollut todella huonolla miellellä.Tuntuu, etten jaksa keskittyä mihinkään, en halua lähteä kotoa mihinkään, enkä nähdä ketään. Yksin ei ole hyvä olla, mutta ei muidenkaan seurassa.

Perjantai kyllä oikein vahvisti tämän viikon, kun suistuin autolla tieltä ja törmäsin puuhun. Onneksi vauhtia ei ollut paljonkaan, eikä minulle käynyt mitään, eikä autollekaan pahasti. Sillä hetkellä tuntui, etten jaksa enää, en millään jaksa selvitä tästä kaikesta.

Tämä on vaikeaa aikaa, mutta helpottaa, kun tiedän, etten ole yksin tämän asian kanssa. Kiitos, kun jaksatte olla tukena! Niille ystäville, jotka tiesivät raskaudesta, olen kertonut keskenmenosta ja olen heiltä saanut tukea. Onneksi minulla on myös rakas mieheni, joka tukee minua. Ilman häntä en pärjäisi, hän on korvaamaton. Hänellä on oma taakkansa kannettavana, ja sen lisäksi vielä minunkin. Mutta sitähän tämä avioliitto on, yhdessä me selviämme. Ehkä jonain päivänä saamme jakaa taas ilonkin.