Perjantaina heräsin päiväunilta outoon tyhjyyden tunteeseen. Mielessä häivähti ajatus keskenmenosta. Sysäsin tuon ajatuksen syrjään, mutta yövuorossa se palasi mieleeni. Mistä se ajatus tuli ja mitä se tarkoittaa? Siitä asti oloni ollut jotenkin tyhjä, en tunne enää olevani raskaana. Olin vielä viime viikolla varma raskaudesta, näinhän pienen sydämen sykkeenkin. Nyt tämä epävarmuus painaa mieltäni. Myös pahoinvointi on poissa. Olo on normaali, aivan kuin ennen raskautta. Rinnat ovat edelleen turvoksissa, mutta eivät niin kipeät kuin aiemmin. En kuitenkaan ole vuotanut, en edes pienen pientä veritippaa ole nähnyt.

Olen yksin tämän tunteen kanssa, kukaan ei tunnu ymmärtävän mitä tarkoitan. Perjantaista asti olen ollut aivan maassa. Miksi minusta tuntuu tältä? Mistä tämä tyhjyyden tunne tulee? Vaikka olen surullinen, on oloni kuitenkin tyyni ja rauhallinen. Olen itkenyt ja pelännyt, odottanut, että vuoto alkaa. Toisaalta olen kai tehnyt surutyötä jo niin paljon, että jollain tavalla olen hyväksynyt tämän tilanteen. Pelkään keskenmenoa, mutta olen sen jo kai hyväksynyt. Niin käy, jos niin on tarkoitettu. Mutta miksi?

Olen myös vihainen itselleni. Miksi edes ajattelen tämän raskauden keskeytyneen? Olenko lukenut liikaa muiden surullisista tapahtumista ja samaistun niihin? Onko tämä ehkä raskauden aikainen masennus ja siksi olen niin maassa? Mitä helvettiä tämä on? Toivon koko sydämestäni, että olisin väärässä.

Ultra on ensi viikon keskiviikkona, sinne asti siis elän epävarmuudessa.